Postissa tuli lasku. Ei mitenkään poikkeuksellista, niitähän satelee
päivittäin. Postiluukkuni alla (oven sisäpuolella siis) on valmiina
roskakori, jonne kaikki kakkosluokan postilähetykset tipahtavat
automaattisesti. :)
No, tämä pisti silmääni kuitenkin, joten poimin sen korista.
Kirjekuoressa luki, että lasku on lähetetty Tšekin tasavallasta. Sisällä
oleva lasku kuitenkin kertoo lähteneensä Ruotsista. Teksti on 1/3
englantia, maksutiedot on ruotsiksi ja viiteteksti on suomeksi. Näin se
menee:
--- 8< --- 8< ---
Hyvä asiakkaamme
Kirjanpitomme mukaan lähettämämme ilmainen näyte on edelleen maksamatta.
Kehoitamme maksamaan laskun välittömästi, välttyäksenne
muistutusmaksulta 5€ sekä perintäkuluilta.
Maksupäivä: 23.10.2006
Tuote: Ilmainen näyte
Laskun summa: 4,50 €
Voitte maksaa ilmaisen näytteemme allaolevaa viitenumeroa käyttämällä.
--- 8< --- 8< ---
Ihan kuin olisi Aku Ankasta. Koskahan kantis-kiinalainen ravintolani alkaa mainostaa "Ilmainen lounas 5,50 €"...?
En juuri nyt muista, mikä tämä ilmainen näyte on ollut, ja onko minulle koskaan sellaista toimitettukaan.
perjantai 24. marraskuuta 2006
maanantai 20. marraskuuta 2006
Nukkuisin jos voisin
Taas yksi uneton yö. Entisen naapurin kuorsaus kuuluu seinän läpi,
vaikka äijä kuoli yli kuusi vuotta sitten. Niin, ja se naapuri oli
kaiken lisäksi Kajaanissa. :o Eipä ihme, kun yöääntely kirvoitti
valituksia.
Ikkunasta tuijottaa joku perkeleen sateliitti. Kuka sen on tuohon istuttanut? Onko pakko kyylätä suoraan ikkunastani sisään? Trendikkäät läpikuultavat verhoni eivät osaa estää kyyläävää kuunvalonhohtoista varsin epämiellyttävää kyttäämistäsi. Minua tarkkaillaan.
Tunnen, kuinka ahdistus saa pulssini kohoamaan niin että ohimosuoneni jyskyttävät kuin rikkoutuneen höyryveturin kieroon vääntynyt mäntä. Olen suurennuslasin alla. Nykyisen avaruusteknologian aikaansaannos tillittää verhojeni läpi ja zoomailee väsymyksestä roikkuvaa naamaani! Olen kuin amerikkalaisen viheridiootin suurennuslasin alla oleva perhonen. Tarkkailussa. Siivet vain puuttuu. Tosin olisin muutenkin liian lihava lentämään.
Etsin googlella sähköpostiosoitetta pohjois-korealaiselle ydinfyysikolle, joka voisi suunnata seuraavan ohjuskokeensa tuohon helvetinkoneeseen. Kun haluaisin nyt nukkua.
Ikkunasta tuijottaa joku perkeleen sateliitti. Kuka sen on tuohon istuttanut? Onko pakko kyylätä suoraan ikkunastani sisään? Trendikkäät läpikuultavat verhoni eivät osaa estää kyyläävää kuunvalonhohtoista varsin epämiellyttävää kyttäämistäsi. Minua tarkkaillaan.
Tunnen, kuinka ahdistus saa pulssini kohoamaan niin että ohimosuoneni jyskyttävät kuin rikkoutuneen höyryveturin kieroon vääntynyt mäntä. Olen suurennuslasin alla. Nykyisen avaruusteknologian aikaansaannos tillittää verhojeni läpi ja zoomailee väsymyksestä roikkuvaa naamaani! Olen kuin amerikkalaisen viheridiootin suurennuslasin alla oleva perhonen. Tarkkailussa. Siivet vain puuttuu. Tosin olisin muutenkin liian lihava lentämään.
Etsin googlella sähköpostiosoitetta pohjois-korealaiselle ydinfyysikolle, joka voisi suunnata seuraavan ohjuskokeensa tuohon helvetinkoneeseen. Kun haluaisin nyt nukkua.
maanantai 6. marraskuuta 2006
Suihkussa
Hei, oon ekaa kertaa tietokoneen kans suihkussa <3
En vaan voi hylätä nettipiuhaa, elämänlankaani, hetkeksikään. Jos vaikka joku tulisi ja muuttaisi elämäni juuri silloin kun oon suihkussa. Kukertavan muoviverhon takana laulamassa nuotin vierestä. Piilossa, lukitun oven ja sumupilven suojissa. Huuhtelemassa saippuasta ärsyyntyvää silmääni, ja ravistelemalla korvaan mennyttä vettä vesikauhuisen koiran näköisenä.
Niin jos joku tulisi juuri nyt, se ei näkisi minua ja se joku menisi ehkä naapuriin, jossa on vain vanha eltaantunut ja sukuylikypsä nainen. Se kuuntelee vanhoja iskelmiä. En halua mainostaa, mutta tässä asunnossa voisi olla kivempaa. Viihtyisit varmasti.
Jos olet nyt lähistöllä, etkä löydä minua, tule suihkuun <3
En vaan voi hylätä nettipiuhaa, elämänlankaani, hetkeksikään. Jos vaikka joku tulisi ja muuttaisi elämäni juuri silloin kun oon suihkussa. Kukertavan muoviverhon takana laulamassa nuotin vierestä. Piilossa, lukitun oven ja sumupilven suojissa. Huuhtelemassa saippuasta ärsyyntyvää silmääni, ja ravistelemalla korvaan mennyttä vettä vesikauhuisen koiran näköisenä.
Niin jos joku tulisi juuri nyt, se ei näkisi minua ja se joku menisi ehkä naapuriin, jossa on vain vanha eltaantunut ja sukuylikypsä nainen. Se kuuntelee vanhoja iskelmiä. En halua mainostaa, mutta tässä asunnossa voisi olla kivempaa. Viihtyisit varmasti.
Jos olet nyt lähistöllä, etkä löydä minua, tule suihkuun <3
maanantai 30. lokakuuta 2006
Mainitsinko, että pidän maanantaista?
Mukava maanantai. Kävin ulkoiluttamassa molempia autojani, ja
vitutuksekseni huomasin että 16 vuotta vanhalla Saabilla oli huisin
paljon parempi ajaa kuin yli 10 vuotta uudemmalla Mondeollani. Saabas on
pehmeämpi, tukevampi, hiljaisempi, vakaampi, hienompi ja
automaattisempi. Perkule.
Kiva maanantai. Kiersin kuusi huonekaluliikettä, enkä löytänyt kanamaisittain sisustettuun pukeutumisstudiooni sopivaa rahia. Tuotteita toki oli, mutta kuka maksaisi verhoillusta kuutiosta lähes tuhat euroa? Verhojakaan ei löytynyt, edes sopivaa kangasta ei löytynyt. Peilistä tai lattiamatosta puhumattakaan. Kaksi tuntia kierreltyäni olin jo niin sekaisin, etten enää tajunnut, millaista mattoa olin oikeastaan edes etsimässä.
Otan välillä pillerin päänsärkyyni.
Suloinen maanantai. Heti sängyssä sähköposteja lukiessani silmieni edessä vilisi kauniiden, rikkaiden (nojoo), menestyvien ja iloisten ihmisten galleriakuvia. Kellahdan pahvilaatikossani kyljelleni ja tutkin kuvia lisää. Merkkivaatteita, kalliita autoja, kauniita ystäviä. Viini virtaa, ilo on ylimmillään ja elämä hymyilee - joka kuvassa. Pitäisikö tästä oppia jotain? Nousen ainakin sängystä ylös.
Kaunis maanantai. Taivaalta sataa paskaa joka tiivistyy maahan valkoiseksi viattoman näköiseksi lumeksi. Pian se kuitenkin sulaa samaksi sottaavaksi mössöksi, jota koko eteläinen Suomi on täynnä seuraavat kahdeksan kuukautta. Näen ikkunasta, kuinka koiraa taluttava pyylevä nainen liukastuu, ja länttää kätensä koiransa kusilammikkoon. Hymähdän vahingoniloisena, hörppään kitkerää kahviani ja vedän Vallilan normaalihintaan ostamastani verhokankaasta ommellun tupsuvoileeverhon takaisin ikkunan eteen. Neljän sekunnin ajan tunsin tyytyväisyyden ja onnellisuuden tunnetta seistessäni lämpimässä pesässäni ja katsellessa kylmää ja märkää ulkoilmaa.
Rakastettava maanantai. Maanantaissa on kivaa se, että sen jälkeen ei tule toista maanantaita. Tulee tiistai, josta on taass yhden päivän verran lyhyempi matka viikonloppuun. Viime viikonloppuna tapasin kaksi mukavaa ihmistä ja tällä viikolla toivottavasti yhden. Trendi on noususuuntainen - montako ihmistä näen ensi viikonloppuna?
Alle yhdeksän tuntia enää tiistaihin. :)
Kiva maanantai. Kiersin kuusi huonekaluliikettä, enkä löytänyt kanamaisittain sisustettuun pukeutumisstudiooni sopivaa rahia. Tuotteita toki oli, mutta kuka maksaisi verhoillusta kuutiosta lähes tuhat euroa? Verhojakaan ei löytynyt, edes sopivaa kangasta ei löytynyt. Peilistä tai lattiamatosta puhumattakaan. Kaksi tuntia kierreltyäni olin jo niin sekaisin, etten enää tajunnut, millaista mattoa olin oikeastaan edes etsimässä.
Otan välillä pillerin päänsärkyyni.
Suloinen maanantai. Heti sängyssä sähköposteja lukiessani silmieni edessä vilisi kauniiden, rikkaiden (nojoo), menestyvien ja iloisten ihmisten galleriakuvia. Kellahdan pahvilaatikossani kyljelleni ja tutkin kuvia lisää. Merkkivaatteita, kalliita autoja, kauniita ystäviä. Viini virtaa, ilo on ylimmillään ja elämä hymyilee - joka kuvassa. Pitäisikö tästä oppia jotain? Nousen ainakin sängystä ylös.
Kaunis maanantai. Taivaalta sataa paskaa joka tiivistyy maahan valkoiseksi viattoman näköiseksi lumeksi. Pian se kuitenkin sulaa samaksi sottaavaksi mössöksi, jota koko eteläinen Suomi on täynnä seuraavat kahdeksan kuukautta. Näen ikkunasta, kuinka koiraa taluttava pyylevä nainen liukastuu, ja länttää kätensä koiransa kusilammikkoon. Hymähdän vahingoniloisena, hörppään kitkerää kahviani ja vedän Vallilan normaalihintaan ostamastani verhokankaasta ommellun tupsuvoileeverhon takaisin ikkunan eteen. Neljän sekunnin ajan tunsin tyytyväisyyden ja onnellisuuden tunnetta seistessäni lämpimässä pesässäni ja katsellessa kylmää ja märkää ulkoilmaa.
Rakastettava maanantai. Maanantaissa on kivaa se, että sen jälkeen ei tule toista maanantaita. Tulee tiistai, josta on taass yhden päivän verran lyhyempi matka viikonloppuun. Viime viikonloppuna tapasin kaksi mukavaa ihmistä ja tällä viikolla toivottavasti yhden. Trendi on noususuuntainen - montako ihmistä näen ensi viikonloppuna?
Alle yhdeksän tuntia enää tiistaihin. :)
tiistai 24. lokakuuta 2006
Paluumatkakin yöjunassa
Ei tullut taaskaan nuorta miestä samaan makuuvaunuosastoon. Tuli Pena.
Pena oli ollut hirvimetsällä. Pena on pyylevä ja hänellä on flunssa. Penalla on mauttomimmat violetit pitkät kalsarit mitä olen ikinä elämäni aikana nähnyt. Luulin, että modernien makuuvaunujen sähköjärjestelmä menisi oikosulkuun, kun sinne tuodaan tuollaisia universumin staattisimman sähkön kerääviä rättejä.
Ei tullut oikosulkua, jos ei untakaan. Pena kuorsasi. Piti ääntä kuin mummolan vanha ruohonleikkuri. Jos jonain päivänä nykyisen maailmankaikkeuskäsityksen aikana pidän joskus nukkuessani samanlaista ääntä, minut voi seivästää. Jäämistöni tulee palvata hiljaisella liekillä siten, että kehoni ylijäämärasva sulaa pois ja minut muistetaan solakkana kahden rasvaprosentin tuotteena. <3
Jos en ehdi ennen matkalle lähtöä siivota kotona, vaihdan edes sänkyyn puhtaat lakanat. Nyt kun lopulta olen kotona, sukellan peiton ja neljän tyynyn väliin raikkaantuoksuisille aamu-unille. Varmistan vielä ensin, että olen todella polttanut vaatekaapistani viimeisetkin pitkät kalsarit. Se tapahtui kesällä 2002 rituaalinomaisin uhrimenoin.
Ihanaa olla kotona.
Pena oli ollut hirvimetsällä. Pena on pyylevä ja hänellä on flunssa. Penalla on mauttomimmat violetit pitkät kalsarit mitä olen ikinä elämäni aikana nähnyt. Luulin, että modernien makuuvaunujen sähköjärjestelmä menisi oikosulkuun, kun sinne tuodaan tuollaisia universumin staattisimman sähkön kerääviä rättejä.
Ei tullut oikosulkua, jos ei untakaan. Pena kuorsasi. Piti ääntä kuin mummolan vanha ruohonleikkuri. Jos jonain päivänä nykyisen maailmankaikkeuskäsityksen aikana pidän joskus nukkuessani samanlaista ääntä, minut voi seivästää. Jäämistöni tulee palvata hiljaisella liekillä siten, että kehoni ylijäämärasva sulaa pois ja minut muistetaan solakkana kahden rasvaprosentin tuotteena. <3
Jos en ehdi ennen matkalle lähtöä siivota kotona, vaihdan edes sänkyyn puhtaat lakanat. Nyt kun lopulta olen kotona, sukellan peiton ja neljän tyynyn väliin raikkaantuoksuisille aamu-unille. Varmistan vielä ensin, että olen todella polttanut vaatekaapistani viimeisetkin pitkät kalsarit. Se tapahtui kesällä 2002 rituaalinomaisin uhrimenoin.
Ihanaa olla kotona.
torstai 19. lokakuuta 2006
Hetken kuluttua yöjunaan!
Ostin junalipun. Nyt jännittää, millaiset 2 kpl könsikkäitä tulee samaan
makuuvaunuhyttiin kanssani viettämään läheisyyttä, kosketusta ja
herkkiä suudelmia pursuavan hekumallisen ja rakastettavan yön <3
Ennen junan lähtöä on niin kutkuttavaa katsella ympärilleen, kun kaikki nuoret söpikset, ihanat miehet, etsivät kukin omaa hyttiään. Parasta matkustamisessa on pelata sellaisten kanssa silmäpeliä kuin pöytätennistä ja vastata komeaan hymyyn. Ajatuksissani flirttaan itseni ulos tuosta ahtaasta muovinkatkuisesta kopista tilavan hotellihuoneen satiinisille lakanoille tuon komistuksen kanssa, jonka partaveden tuoksua sieraimeni juuri analysoivat niin, että nenäkarvani vääntyvät kierteelle.
Sitten kuitenkin inha konduktööri hajottaa rakkautemme yöpymään aina eri hytteihin, jopa eri vaunuihin. En näe hymyä enää, enkä pääse kokeilemaan, onko flirttaavan nuoren miehen iho todellisuudessa niin pehmeä ja lämmin, kuin miltä se makuuvaunun ahtaan käytävän loisteputkivalossa — ja ehkä vielä enemmän mielikuvituksessani — näytti. Kuinka monta kilogrammaa kiimaa, haikeutta ja läheisyydenkaipuuta kiitää 140km:n tuntivauhtia pitkin yöllistä, syksyistä Suomea?
Tätä voinen miettiä maatessani hytissä, jossa sekä ylä- että alapuolellani röhnöttää pöhnässä oleva tankin kokoinen kuorsaava pölynimurikauppias.
Hirttäytyköön hän solmioonsa.
Ennen junan lähtöä on niin kutkuttavaa katsella ympärilleen, kun kaikki nuoret söpikset, ihanat miehet, etsivät kukin omaa hyttiään. Parasta matkustamisessa on pelata sellaisten kanssa silmäpeliä kuin pöytätennistä ja vastata komeaan hymyyn. Ajatuksissani flirttaan itseni ulos tuosta ahtaasta muovinkatkuisesta kopista tilavan hotellihuoneen satiinisille lakanoille tuon komistuksen kanssa, jonka partaveden tuoksua sieraimeni juuri analysoivat niin, että nenäkarvani vääntyvät kierteelle.
Sitten kuitenkin inha konduktööri hajottaa rakkautemme yöpymään aina eri hytteihin, jopa eri vaunuihin. En näe hymyä enää, enkä pääse kokeilemaan, onko flirttaavan nuoren miehen iho todellisuudessa niin pehmeä ja lämmin, kuin miltä se makuuvaunun ahtaan käytävän loisteputkivalossa — ja ehkä vielä enemmän mielikuvituksessani — näytti. Kuinka monta kilogrammaa kiimaa, haikeutta ja läheisyydenkaipuuta kiitää 140km:n tuntivauhtia pitkin yöllistä, syksyistä Suomea?
Tätä voinen miettiä maatessani hytissä, jossa sekä ylä- että alapuolellani röhnöttää pöhnässä oleva tankin kokoinen kuorsaava pölynimurikauppias.
Hirttäytyköön hän solmioonsa.
tiistai 10. lokakuuta 2006
Poikkeuksellisesti hyväntuulinen
Selasin muutaman kuukauden takaisia sähköposteja, joista yksi oli esimieheltäni:
"Tallentamissasi tositteissa on nyt todella paljon virheitä. Viitenumerot ovat käsittämätöntä hepreaa, ja kädessäni on asiasreklamaatio laskusta, jonka loppusummaksi olet merkinnyt " <3 ".
Aikaisemmin et ole tehnyt lainkaan virheitä, joten nyt meidän täytyy miettiä, mitä on tapahtunut. Oletko rakastunut...? =)"
Olen joskus vähän ylitunteellinen, mutta se on kivaa. Elämiseen kuuluvat tunnereaktiot erottavat minut muista organelleista, kuten nauriista. Haluatko sinä olla ihminen vai lanttulaatikon ainesosa?
"Tallentamissasi tositteissa on nyt todella paljon virheitä. Viitenumerot ovat käsittämätöntä hepreaa, ja kädessäni on asiasreklamaatio laskusta, jonka loppusummaksi olet merkinnyt " <3 ".
Aikaisemmin et ole tehnyt lainkaan virheitä, joten nyt meidän täytyy miettiä, mitä on tapahtunut. Oletko rakastunut...? =)"
Olen joskus vähän ylitunteellinen, mutta se on kivaa. Elämiseen kuuluvat tunnereaktiot erottavat minut muista organelleista, kuten nauriista. Haluatko sinä olla ihminen vai lanttulaatikon ainesosa?
perjantai 6. lokakuuta 2006
Shoppailua Sokoksella, Stockmannilla ja vähän muuallakin
Päässäni viiraa.
Kävin Sokoksella ostamassa pari laatikollista etnisen vähemmistön suukkoja. Pysäköintihallista ulos pääsy kesti 20 minuuttia, koska kahden naisen täyttämä ajoneuvo oli poistumisväylällä poikittain. Kumpikin lehm... nainen istui autossa sisällä, eivätkä uskaltaneet ajaa eteen- eikä taaksepäin, vaikka paikalle oli kertynyt ihmisiä avuksi viittomaan. Kun menoramppi täyttyi autosta, paniikin ainekset olivat valmiina. Torvet soivat, ja poikittain olevan auton kuljettajanainenkin ilmeisesti menetti hermonsa ja alkoi soittamaan torveaan. Onneksi ulkopuolella oleva mieshenkilö meni koputtamaan auton sivuikkunaan ja sanoi kuljettajarouvalle "Vie nyt vittuun se romusi, tai kaadan sun auton kohta! Tässä on kohta koko kaupungin liikenne solmussa". Shokkihoito sai naisen laittamaan peruutusvaihteen päälle, ja auto siirtyi vähitellen pois tieltä. Upeaa!
Sitten Stockmannille, jonka yläkerrassa söin herkullisen aterian. Kiertelin kerroksissa aikani ja menin parkkitaloon. Hississä muistin etten ollut maksanut ruokaani :-o Kaappasin ajatuksissani tarjottimen tiskiltä ja hipsin suoraan pöytään!
Kiipesin parkkihallista nolona rappusia ylös ja mietin, koska törmään vartijaan, joka sanoo "Käytäiskö vähän tuolla?". Normaalistihan suorastaan toivoisin, että nuori miesvartija pysäyttäisi, ja ehdottaisi tuollaista. Ketään ei kuitenkaan tullut vastaan.
Takaisin ravintolan kassalle päästyäni ravitsemuslaitoksen neiti katseli hahmoani silmät suurena kun selostin, että olin jo poistumassa rakennuksesta, kun tunsin tukehtuvani syntiini. Maksoin laskuni ja poistuin tyytyväisenä autoon. Lähdin ajamaan kohti ulosmenoporttia, mutta toki puomin edessä huomasin, että olin unohtanut maksaa pysäköintini. Taakseni oli muodostunut kolmen auton jono. Siis kolme ärtynyttä ja joka sekunti enemmän raivostuvaa kuljettajaa.
Kiemurtelin ahtaalla ulostuloväylällä pois autostani, ja sipsutin torvien soidessa maksamaan pysäköintiäni. Väännyin auton oven ja maksuautomaatin välisestä raosta sitten takaisin autoon ja aloin survoa maksettua pysäköintilipuketta automaattiin. Pudotan sen toki maahan auton alle, jolloin joudun taas kurkottelemaan sitä oven raosta. Tässä vaiheessa ulos pyrkiviä autoja on takanani jo kuusi.
Kun pääsin lopulta poistumispuomin ohitse ja kaasutin poistumisramppia ylös, ajoin hyvin vilkkaasti pois ihmisten silmien edestä. Hävetti niin, että ajoin kotiin tullessani kotikatuni ohitse, ja kävin naapurikunnan puolella tekemässä U-käännöksen.
Kyllä shoppailu on kivaa.
Kävin Sokoksella ostamassa pari laatikollista etnisen vähemmistön suukkoja. Pysäköintihallista ulos pääsy kesti 20 minuuttia, koska kahden naisen täyttämä ajoneuvo oli poistumisväylällä poikittain. Kumpikin lehm... nainen istui autossa sisällä, eivätkä uskaltaneet ajaa eteen- eikä taaksepäin, vaikka paikalle oli kertynyt ihmisiä avuksi viittomaan. Kun menoramppi täyttyi autosta, paniikin ainekset olivat valmiina. Torvet soivat, ja poikittain olevan auton kuljettajanainenkin ilmeisesti menetti hermonsa ja alkoi soittamaan torveaan. Onneksi ulkopuolella oleva mieshenkilö meni koputtamaan auton sivuikkunaan ja sanoi kuljettajarouvalle "Vie nyt vittuun se romusi, tai kaadan sun auton kohta! Tässä on kohta koko kaupungin liikenne solmussa". Shokkihoito sai naisen laittamaan peruutusvaihteen päälle, ja auto siirtyi vähitellen pois tieltä. Upeaa!
Sitten Stockmannille, jonka yläkerrassa söin herkullisen aterian. Kiertelin kerroksissa aikani ja menin parkkitaloon. Hississä muistin etten ollut maksanut ruokaani :-o Kaappasin ajatuksissani tarjottimen tiskiltä ja hipsin suoraan pöytään!
Kiipesin parkkihallista nolona rappusia ylös ja mietin, koska törmään vartijaan, joka sanoo "Käytäiskö vähän tuolla?". Normaalistihan suorastaan toivoisin, että nuori miesvartija pysäyttäisi, ja ehdottaisi tuollaista. Ketään ei kuitenkaan tullut vastaan.
Takaisin ravintolan kassalle päästyäni ravitsemuslaitoksen neiti katseli hahmoani silmät suurena kun selostin, että olin jo poistumassa rakennuksesta, kun tunsin tukehtuvani syntiini. Maksoin laskuni ja poistuin tyytyväisenä autoon. Lähdin ajamaan kohti ulosmenoporttia, mutta toki puomin edessä huomasin, että olin unohtanut maksaa pysäköintini. Taakseni oli muodostunut kolmen auton jono. Siis kolme ärtynyttä ja joka sekunti enemmän raivostuvaa kuljettajaa.
Kiemurtelin ahtaalla ulostuloväylällä pois autostani, ja sipsutin torvien soidessa maksamaan pysäköintiäni. Väännyin auton oven ja maksuautomaatin välisestä raosta sitten takaisin autoon ja aloin survoa maksettua pysäköintilipuketta automaattiin. Pudotan sen toki maahan auton alle, jolloin joudun taas kurkottelemaan sitä oven raosta. Tässä vaiheessa ulos pyrkiviä autoja on takanani jo kuusi.
Kun pääsin lopulta poistumispuomin ohitse ja kaasutin poistumisramppia ylös, ajoin hyvin vilkkaasti pois ihmisten silmien edestä. Hävetti niin, että ajoin kotiin tullessani kotikatuni ohitse, ja kävin naapurikunnan puolella tekemässä U-käännöksen.
Kyllä shoppailu on kivaa.
perjantai 29. syyskuuta 2006
Aurinkoista aamua!
Tämä päivä ei ensimmäisen viiden hereilläolotunnin perusteella ole
ollenkaan niin harmaa kuin eilinen. Aurinko paistaa, kahvi on hyvää
keittiössäni kasvava ananas on tehnyt uuden lehden. Kaipa kaikella on
mahdollista uusiutua ja muuttua paremmaksi.
Tunne-elämäni on kuin ruosteinen saha. Työnnettäessä se liukuu eteenpäin kohtalaisen mukavasti, ja kaikki on kivaa. Sitten tullaan kuitenkin päätepisteeseen jossa on pakko ryhtyä vetämään takaisin. Ruosteisen terän piikit haraavat vastaan, meno on epätasaista ja vittumaista tuskan kyynelten ja hampaat suusta pudottavien ääniefektien säestämänä. Saha pomppisi mielellään kieroon uusille urille, mutta pidän sen vielä väkisin kohdallaan, koska tiedän että pian on taas tulossa parempaa.
Olipa harvinaisen tyhmä vertauskuva. Hävettää niin, etten voi muuta kuin julkaista tämän. Tunnen olevani skitsofreeninen smurffi, joka vuoropäivin kaivaa hautaansa ja seuraavana päivänä hymyilee kilpaa auringon kanssa. Ostan huomenna sinisen myssyn.
Tykkään vaan niin kamalan paljon ja koko ajan vain enemmän, etten tiedä, mitä tekisin. Siksi teen kaikkea typerää.
Tunne-elämäni on kuin ruosteinen saha. Työnnettäessä se liukuu eteenpäin kohtalaisen mukavasti, ja kaikki on kivaa. Sitten tullaan kuitenkin päätepisteeseen jossa on pakko ryhtyä vetämään takaisin. Ruosteisen terän piikit haraavat vastaan, meno on epätasaista ja vittumaista tuskan kyynelten ja hampaat suusta pudottavien ääniefektien säestämänä. Saha pomppisi mielellään kieroon uusille urille, mutta pidän sen vielä väkisin kohdallaan, koska tiedän että pian on taas tulossa parempaa.
Olipa harvinaisen tyhmä vertauskuva. Hävettää niin, etten voi muuta kuin julkaista tämän. Tunnen olevani skitsofreeninen smurffi, joka vuoropäivin kaivaa hautaansa ja seuraavana päivänä hymyilee kilpaa auringon kanssa. Ostan huomenna sinisen myssyn.
Tykkään vaan niin kamalan paljon ja koko ajan vain enemmän, etten tiedä, mitä tekisin. Siksi teen kaikkea typerää.
tiistai 26. syyskuuta 2006
Meckelin divertikkeli
Tutkin hieman anatomiaa saatavilla olevan kirjallisuuden avulla.
Ihmisen perseessä on paikka nimeltä Meckelin divertikkeli. Se siljaitsee ilmentyessään sykkyräsuolessa, ohutsuolen loppuosassa. Sen seinämä on monikerroksinen, ja kerroksista sisin, limakalvo, on voimakkaasti poimuttunut ravintoaineiden imeytymisen helpottumiseksi.
Meckelin divertikkeliin päästäkseen on kuljettava peräaukosta paksusuolen eri osien (S-kirjaimen muotoinen colon igmoideum, colon descendens, poikittainen colon transversun ja vatsaontelossa kohoava colon ascendens) läpi kohti ohutsuolen alkua.
Ohutsuolen ja paksusuolen liittymäkohtaan on muodostunut takaisinvirtauksen estävä läppä. Onneksi astuimme sisään B-rapun kautta, koska muuten paluuta ei olisi. Koska jo paksusuoli on noin kaksi metriä (tarkalleen eri osineen vain noin 1,7 metriä) pitkä, olemme Meckelin divertikkelin kulmilla chillatessamme varsin syvällä.
Kutakuinkin yhtä syvältä tämä elämä on.
Ihmisen perseessä on paikka nimeltä Meckelin divertikkeli. Se siljaitsee ilmentyessään sykkyräsuolessa, ohutsuolen loppuosassa. Sen seinämä on monikerroksinen, ja kerroksista sisin, limakalvo, on voimakkaasti poimuttunut ravintoaineiden imeytymisen helpottumiseksi.
Meckelin divertikkeliin päästäkseen on kuljettava peräaukosta paksusuolen eri osien (S-kirjaimen muotoinen colon igmoideum, colon descendens, poikittainen colon transversun ja vatsaontelossa kohoava colon ascendens) läpi kohti ohutsuolen alkua.
Ohutsuolen ja paksusuolen liittymäkohtaan on muodostunut takaisinvirtauksen estävä läppä. Onneksi astuimme sisään B-rapun kautta, koska muuten paluuta ei olisi. Koska jo paksusuoli on noin kaksi metriä (tarkalleen eri osineen vain noin 1,7 metriä) pitkä, olemme Meckelin divertikkelin kulmilla chillatessamme varsin syvällä.
Kutakuinkin yhtä syvältä tämä elämä on.
maanantai 25. syyskuuta 2006
Tänään olen yksin!
Kaikki on hyvin. Kaiken pitäis olla hyvin. Vai onko? Valehtelisin, jos
väittäisin olevani tyytyväinen ja onnellinen. Unikirjassani lukee, että
riippumattomuus ja vapaus ovat tavoiteltavia unelmia. Hittoon
tuollaiset tekstit, en ole lainkaan tytyväinen vapauteeni. Tunnen
olevani yhä enemmän ahdistunut maatessani kapselissani. Makuuhuone tämä
kai on. Mutta vaikka kuinka pyörin sängyssäni, en osu keneenkään.
Saan nukkua yöni yksin ja rauhassa, ilman että heräilen tunnin välein tarkistamaan, nukkuuko vieressäni ketään. Kun ketään ei ole. On eri asia olla yksin kuin yksinäinen, nyt taidan olla noita molempia yhtä aikaa.
Pirullista.
Saan nukkua yöni yksin ja rauhassa, ilman että heräilen tunnin välein tarkistamaan, nukkuuko vieressäni ketään. Kun ketään ei ole. On eri asia olla yksin kuin yksinäinen, nyt taidan olla noita molempia yhtä aikaa.
Pirullista.
torstai 21. syyskuuta 2006
On/off 1/2
Ainapa ei vaan voi voittaa. Henkilöiden Y ja Z välinen kanssakäyminen on muodostumassa jatkuvaa ärsytystä aiheuttavaksi taisteluksi.
Taistelu on sodankäyntiä.
Taistelu on aina tuskaista. Ennen taisteluun ryhtymistä on selvitettävä, onko taistelun aikana koettu tuska sen arvoista, että se kannattaa kärsiä. Ja mitkä mahdollisuudet on saavuttaa toivottu lopputulos. Jos toivottua lopputulosta ei saavuteta, moninkertaistuu taistelun aikana koettu tuska.
Tuska eli kiputila on varoitusmerkki elimistöön kohdistuneesta mahdollisesta vammasta tai sairaudesta. Kipuviestejä aivoihin välittävät hermopäätteet, joita on eri puolilla kehoa.
Henkinen tuska on varoitusmerkki ihmiseen kohdistuneesta mahdollisesta idioottimaisuudesta tai hyväksikäytöstä. Henkisen tuskan kipuviestejä välittävät niitä aiheuttavat ihmiset elävän kehon ympärillä.
Ihmissuhteilla on tapana tuoda mielihyvää suhdeverkoston käyttäjille. On myös ihmissuhteita, jotka aiheuttavat pääsääntöisesti tuskaa tai pahaa oloa. Tällaiset ihmissuhteet eivät normaalitilanteessa ole toivottavia, ja niistä onkin pyrittävä eroon joko korjaamalla ihmissuhteet vähemmän vahinkoa aiheuttaviksi, tai irtautumalla tällaisista suhdeverkostoista kokonaan.
Kiva että sain tämän asian selvitettyä. <3 Nyt hyppään parvekkeelta.
Taistelu on sodankäyntiä.
Taistelu on aina tuskaista. Ennen taisteluun ryhtymistä on selvitettävä, onko taistelun aikana koettu tuska sen arvoista, että se kannattaa kärsiä. Ja mitkä mahdollisuudet on saavuttaa toivottu lopputulos. Jos toivottua lopputulosta ei saavuteta, moninkertaistuu taistelun aikana koettu tuska.
Tuska eli kiputila on varoitusmerkki elimistöön kohdistuneesta mahdollisesta vammasta tai sairaudesta. Kipuviestejä aivoihin välittävät hermopäätteet, joita on eri puolilla kehoa.
Henkinen tuska on varoitusmerkki ihmiseen kohdistuneesta mahdollisesta idioottimaisuudesta tai hyväksikäytöstä. Henkisen tuskan kipuviestejä välittävät niitä aiheuttavat ihmiset elävän kehon ympärillä.
Ihmissuhteilla on tapana tuoda mielihyvää suhdeverkoston käyttäjille. On myös ihmissuhteita, jotka aiheuttavat pääsääntöisesti tuskaa tai pahaa oloa. Tällaiset ihmissuhteet eivät normaalitilanteessa ole toivottavia, ja niistä onkin pyrittävä eroon joko korjaamalla ihmissuhteet vähemmän vahinkoa aiheuttaviksi, tai irtautumalla tällaisista suhdeverkostoista kokonaan.
Kiva että sain tämän asian selvitettyä. <3 Nyt hyppään parvekkeelta.
perjantai 15. syyskuuta 2006
Voiko piirit vielä pienentyä?
Olisinpa kauniissa maailmassani ilman kateellisia, kyynisiä,
neuroottisia, pahaa haluavia, juoruavia, lässyttäviä, kaakattavia,
valittavia ja kokonaisuudessaan niin ihastuttavan täydellisellä tasolla
kattavan vittumaisia ex-ihmisiä. Sekä omiani että muiden.
Soitin exälle joka sanoi jutelleensa exänsä ja mun toisen exän nykyisen välisistä suhteista ja siitä, miten vaikeaa on kun ensimmäisen exäni nykyisen exä ja toinen exäni nykyinen sekä hänen exänsä ovat keskenään riidoissa. Exän nykyisen exän toinen exä sanoi tuntevansa minut. Samoin exäni toisen exän nykyinen, ja hänen exänsä nykyinen sekä ex tuntevat exäni, ja sitä kautta myös minut.
Minä tunnen ne kaikki.
Eräs astronautti kertoi, kuinka hänen ollessaan avaruuslennolla sukkulassa syntyi pieni tulipalo. He saivat palon sammutettua, eikä vahinkoja syntynyt. Ahdistavinta oli astronautin mukaan se, kun savun haju jäi leijailemaan sukkulaan. Siellä ei ollut olemassa ikkunaa, jonka olisi voinut avata ja raikastaa sisäilmaa.
Ymmärrän tuota ahdistusta hyvin. Semmoinen olo minullakin on.
Soitin exälle joka sanoi jutelleensa exänsä ja mun toisen exän nykyisen välisistä suhteista ja siitä, miten vaikeaa on kun ensimmäisen exäni nykyisen exä ja toinen exäni nykyinen sekä hänen exänsä ovat keskenään riidoissa. Exän nykyisen exän toinen exä sanoi tuntevansa minut. Samoin exäni toisen exän nykyinen, ja hänen exänsä nykyinen sekä ex tuntevat exäni, ja sitä kautta myös minut.
Minä tunnen ne kaikki.
Eräs astronautti kertoi, kuinka hänen ollessaan avaruuslennolla sukkulassa syntyi pieni tulipalo. He saivat palon sammutettua, eikä vahinkoja syntynyt. Ahdistavinta oli astronautin mukaan se, kun savun haju jäi leijailemaan sukkulaan. Siellä ei ollut olemassa ikkunaa, jonka olisi voinut avata ja raikastaa sisäilmaa.
Ymmärrän tuota ahdistusta hyvin. Semmoinen olo minullakin on.
keskiviikko 16. elokuuta 2006
Valokuvausta
Kävin päivällä Arboretumissa kuvailemassa. Harmikseni koulujen alkaminen
näkyi siten, että koko puisto oli tyhjä, lukuunottamatta eläkeläisiä.
Mutta niitähän emme laske. Henkilöpotrettien harjoittelu jäi siis
väliin, ja keskityin kuvaamaan paskovia ja kaakattavia sorsia.
Sää oli aurinkoinen mutta tuulinen. Puista lenteli lehtiä ja muuta sälää ympäriinsä.
Lähdin illaksi töihin. Kävin illallistauolla Salessa, jonka myyjä virnuilee yleensä aina kyynisen vihjailevasti. Luulee kai että olemme liiketoimintasynergiakumppanini kanssa homopari. Tänään olin yksin liikkeellä, mutta muija virnuili entistä pahemmin. Olin huomaavinani, että myös muut ihmiset tuijottivat huvittuneen näköisenä.
Tulin yöllä kotiin ja istahdin pöydän ääreen juomaan lasillisen viiniä. Kumarruin lukemaan lehteä.
*kops*
Päästäni tipahti tammenterho.
Sää oli aurinkoinen mutta tuulinen. Puista lenteli lehtiä ja muuta sälää ympäriinsä.
Lähdin illaksi töihin. Kävin illallistauolla Salessa, jonka myyjä virnuilee yleensä aina kyynisen vihjailevasti. Luulee kai että olemme liiketoimintasynergiakumppanini kanssa homopari. Tänään olin yksin liikkeellä, mutta muija virnuili entistä pahemmin. Olin huomaavinani, että myös muut ihmiset tuijottivat huvittuneen näköisenä.
Tulin yöllä kotiin ja istahdin pöydän ääreen juomaan lasillisen viiniä. Kumarruin lukemaan lehteä.
*kops*
Päästäni tipahti tammenterho.
sunnuntai 6. elokuuta 2006
Virallinen tiedote
Tiedotus Pohjois-Euroopan valtioille:
MINULTA KYSYTTIIN PAPERIT R-KIOSKILLA!!!!!!!!!!!11
Ostin vain kaksi tölkkiä siideriä ja suklaapatukan.
Maaseutuyhteisön puolisokea ikääntynyt myyjätär (uskon, ettei tällä kuitenkaan ole vaikutusta tapahtuneeseen) kysyi: "Onko sinulla riittävästi ikää?". Menin niin sekaisin että vastasin vain, että "on joo", vasta parin sekuntia myöhemmin ryhdyin kaivamaan esiin ajokorttia. :-o Sitä se halusi. AJOKORTIN.
NÄYTIN ALAIKÄISELTÄ.
Ilo, autuas onni. <3
MINULTA KYSYTTIIN PAPERIT R-KIOSKILLA!!!!!!!!!!!11
Ostin vain kaksi tölkkiä siideriä ja suklaapatukan.
Maaseutuyhteisön puolisokea ikääntynyt myyjätär (uskon, ettei tällä kuitenkaan ole vaikutusta tapahtuneeseen) kysyi: "Onko sinulla riittävästi ikää?". Menin niin sekaisin että vastasin vain, että "on joo", vasta parin sekuntia myöhemmin ryhdyin kaivamaan esiin ajokorttia. :-o Sitä se halusi. AJOKORTIN.
NÄYTIN ALAIKÄISELTÄ.
Ilo, autuas onni. <3
torstai 20. huhtikuuta 2006
Kahvi loppui
Tämä aamu on vajaa. Pörrään keittiössäni kuin starttimoottori kehnolla
käynnistysakulla - ääni kuuluu ja jotain tapahtuu, mutta varsinainen
käynnistyminen jää haaveeksi. Tästä aamusta puuttuu nyt elämän
oleellisin yhtälö, kahvinkeittimen pulputus ja tuoreen kahvin
harmooninen tuoksu, jonka ansiosta nenäkarvani saavat orgasmeja!
Haistakoon maailman kahviteollisuus syvän, synkeän, limaisen ja ahdistavan happaman naisen sukupuolielimen! Ei Puolikasta Pavun Rahtuakaan! Kuolen! Ainakin kidun!
Haistakoon maailman kahviteollisuus syvän, synkeän, limaisen ja ahdistavan happaman naisen sukupuolielimen! Ei Puolikasta Pavun Rahtuakaan! Kuolen! Ainakin kidun!
maanantai 17. huhtikuuta 2006
Pääsiäinen
Vihaan sunnuntaita. Kaupat on kiinni, kaverit on krapulassa, alakerrassa
huutava kristillinen radioasema välittyy runkoääninä untuvatyynyni läpi
alitajuntaan ja aiheuttaa vitutuksen, jolle verenpainetaudin
kehittäjäkin olisi kateellinen.
Vihaan maanantaita. aamulla täytyy herätä päänsärkyyn ja katsoa ikkunasta näkyvää vesisadetta. Ikkunasta, jonka räystään alle pesiytynyt pulu on taas oksentanut lähes läpinäkymättömäksi. Taas uusi pitkäpiimäinen viikko on edessä, ja mitä pitemmälle arkipäivien laskemisessa pääsen, sitä enemmän alkaa ottaa päähän uusi mitäänsanomaton viikonloppu, jolloin Elämän puuttuminen kulminoituu.
Vaan pääsiäinen se vasta velmu onkin. Maanantaina yhdistyvät sekä sunnuntain että maanantain huonot puolet. Neljän päivän tyhjäntoimittaminen kärjistyy pihalla remuaviin alkoholisteihin jotka huomaavat ettei lähikapakka olekaan auki kuten yleensä. Oikeastaan mikään ei ole auki, paitsi perheenisän persus ylikalliin perhelomaviikonlopun jälkeen.
Pääsiäisenä käydään sukulaisissa ja matkustetaan pohjoiseen, läpi poron paskain, vaelletaan tunturin tyveen kohti koloa jossa onni kohtaa väsyneen mutta onnellisen eteläsuomalaisen. Ollaan lomaparatiisissa keskellä hevon helvettiä, jossa pala pannukakkua maksaa kymmenen euroa ja junttikaraoke pauhaa yötä päivää. Lapset laskettelee, ne, joilla on vielä katkaisemattomia raajoja.
Autuutta kestää neljä päivää, siksi eteläisen valtion kasvupesäkkeet ovat tyhjillään. Tosin olemmehan me täällä, me surkimukset joilta edellä kuvattu elämisen autuus puuttuu. Pääsiäismuna jäi saamatta, pajunkissoja oli vain telkkarissa ja lähin noitaa muistuttava henkilö taitaa olla naapurin täti.
Onneksi huomenna alkaa arki.
Vihaan maanantaita. aamulla täytyy herätä päänsärkyyn ja katsoa ikkunasta näkyvää vesisadetta. Ikkunasta, jonka räystään alle pesiytynyt pulu on taas oksentanut lähes läpinäkymättömäksi. Taas uusi pitkäpiimäinen viikko on edessä, ja mitä pitemmälle arkipäivien laskemisessa pääsen, sitä enemmän alkaa ottaa päähän uusi mitäänsanomaton viikonloppu, jolloin Elämän puuttuminen kulminoituu.
Vaan pääsiäinen se vasta velmu onkin. Maanantaina yhdistyvät sekä sunnuntain että maanantain huonot puolet. Neljän päivän tyhjäntoimittaminen kärjistyy pihalla remuaviin alkoholisteihin jotka huomaavat ettei lähikapakka olekaan auki kuten yleensä. Oikeastaan mikään ei ole auki, paitsi perheenisän persus ylikalliin perhelomaviikonlopun jälkeen.
Pääsiäisenä käydään sukulaisissa ja matkustetaan pohjoiseen, läpi poron paskain, vaelletaan tunturin tyveen kohti koloa jossa onni kohtaa väsyneen mutta onnellisen eteläsuomalaisen. Ollaan lomaparatiisissa keskellä hevon helvettiä, jossa pala pannukakkua maksaa kymmenen euroa ja junttikaraoke pauhaa yötä päivää. Lapset laskettelee, ne, joilla on vielä katkaisemattomia raajoja.
Autuutta kestää neljä päivää, siksi eteläisen valtion kasvupesäkkeet ovat tyhjillään. Tosin olemmehan me täällä, me surkimukset joilta edellä kuvattu elämisen autuus puuttuu. Pääsiäismuna jäi saamatta, pajunkissoja oli vain telkkarissa ja lähin noitaa muistuttava henkilö taitaa olla naapurin täti.
Onneksi huomenna alkaa arki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)