Pieni muistutus koskien maanantaita

Maanantait on niin ankeita. Varsinkin kun on tuulista, kylmää ja pimeää. Töihin rämpiminen rentouttavan viikonlopun jäljiltä on niin puuduttavaa, ettei osaa päättää, halkeaako pää vitutuksesta vai kylmästä viimasta.
Onneksi työpaikan harjoittelijapoika räpsyttelee aamusta lähtien silmiään viehkeästi, ja jo ensimmäisellä kahvitauolla huomaan olevani arkistohuoneessa panemassa häntä.

Kesken rytmikkään rynkytyksen havahdun ja huomaan herääväni omasta sängystäni päätä jomottaen. Totean olevani aikataulustani puoli tuntia myöhässä, ja syösyn suihkuun josta tulee vain haaleaa vettä. Saatanan putkiremontti.

Pää märkänä sitten vaan juoksemaan kylmään viimaan, kohti työpaikkaa, jossa oleva työharjoittelijapoika ei katselekaan yhtään niin viehkeästi kuin vielä tuntia aiemmin. Arkistoonkin joudun menemään yksin.

Perjantaihin on taas yksi päivä vähemmän.

Makasin sihteerin kanssa

Ystävälläni on kissa, joka tulee makaaaman näytön ja näppäimistön väliin aina, kun joku käyttää tietokonetta. Tästä syystä katti on saanut lempinimekseen Sihteeri.

Kissa oli hoidossani pari viikkoa sitten, ja kun ystäväni tiedusteli Facebookissa katin vointia, vastasin: "Ihan jees. Kun tulin tänään töistä kotiin, sun sihteeri makasi mun sängyllä koivet levällään".

Tämän piti olla ns. letkeä heitto. En tiennyt, että ystävälläni on töissä myös oikea sihteeri, joka on hänen Facebook-kaverinaan.

Nyt tiedän.

Pakeneva poikaparka

Ei saa lenkkeilläkään nykyään rauhassa.

Olen valinnut juoksemis/vaappumisreitikseni metsäisen kävelytien. Siellä liikkuu pääasiassa kurpahtaneita sauvakävelijöitä, joiden mielenkiinto kohdistuu enemmän tien varrella olevaan auringonkukkapeltoon kuin muihin kanssaliikkujiin. Näin ajattelin voivani itsekin keskittyä silkkaan liikunnan riemuun ja pyrkimykseen päästä tynnyrimahastani eroon ennen talvella mahdollisesti eteen tulevaa rantalomaa.

Nike iPod -ämmän parkuessa korviini kuulokkeiden kautta ja valittaessa että en vieläkään ole kovin lähellä tavoitettani, viereeni kiilasi salskea nuori mies juosta hyppelehtimään 3-4 metriä edelläni. Mistä vitusta lie kurvasi näkökenttään niin äkkiä, että visuaalisesta orgasmista hätkähtäneenä vetäisin henkeä sisään päin ja nielaisin vahingossa naamatauluni edessä pörisseen kärpäsen. Pahoittelut vegaaneille. Poika kääntyi katsomaan takanaan köhivää ja yökkivää hiestä valuvaa vaappuvaa tynnyriä ja jatkoi juoksuaan.

Olin hölkkäämässä ja tarkoitukseni oli keskittyä urheiluun, sykkeen tasaisena pitämiseen ja oikeaoppisen ponnistusaskeleen muodostamiseen, eikä poikaan, jonka ikä oli ilmeisesti 22-26 vuotta, jolla oli keskivaaleat lyhyeksileikatut hiukset, vaaleansininen t-paita ja mustat löysät shortsit, joiden kiiltämätön keinokuitukangas laskeutui niin somasti kehon muotoja mukaillen, että tilanne oli selvä. On tehtävä nopeita ja tiukkoja ratkaisuja. Tiukempia kuin keinokuituiset mustat shortsit.

Periaatteessa lenkin tuossa vaiheessa olisi jo ollut ns. palautumisvaihe hitaalla hölkällä, mutta edellä viilettävällä pojalla tällaista vaihetta ei näyttänyt vielä olevan. Siispä minukin oli pingottava ns. kieli yön alla pysyäkseni hänen perässään. Fyysiset rajoitukseni aiheuttivat tietysti suuremman lihastyön tarpeen - olihan poika pituudeltaan karkeasti arvioiden 14,2cm minua pitempi - ja rutkasti kevyempi. "Vauhtia siis, senkin läski sika", tokaisin itselleni puoliääneen, ymmärtämättä tuolla hetkellä, kuinka lähellä totuutta lausunnossani olinkaan. Puristin kädet nyrkkiin ja pinkaisin vauhtiin. Onneksi oltiin jo lähellä maalia.

Viimeisessä mutkassa ennen kotipihaan saapumista naapurin Ulla oli kävelyttämässä koiraansa. Huohotin hänelle, että nyt on tosi kyseessä eikä aikaa liiennyt jutun jauhamiseen. Loikkasin kävelytiellä olleen puudelin yli ja alas laskeutuessani vasen jalka osui sateen kasteleman vaahteranlehden päälle. En sentään liukastunut, mutta nilkkani taisi nyrjähtää, ainakin niin perkeleen kovaa vihlaisi. Mutta sillä se lähtee millä on tullutkin, joten nyt ei suotta hidastella. Varsinkin kun ilta-aurinko paistoi hyvin matalalta suoraan edestä, edellä juoksevan poitsun hennon puuvillaisen t-paidan läpi paljastaen kaiken lopunkin, mikä ko. juoksijanuorukaisesta vielä tuossa vaiheessa oli epäselvää. Olin ns. valmista kauraa.

Loppuhuipennuksena vielä kaksi kertaa kerrostalokorttelin ympäri keskikovaa juoksua (mikä helvetin idea on juosta ympäri korttelia, hä? vai oliko tarkoituksena yrittää karistaa minut? Mahdollisesti.)

Noin kaksi sekuntia ennen sydänkohtausta juoksin kotirappuni ovesta sisään, väänsin viimeisillä voimillani ulko-oven auki ja lyhistyin eteisen lattialle.

Kaloreita kului koko esteettisen arvonsa edestä.

Kosmetiikan kiemuroita

Doven vartalonpesutuotteet jaksavat ihmetyttää. Ensimmäinen tuote pehmentää ja toinen kosteuttaa.

Jos noita käyttää vuoron perään kolme viikkoa, niin kroppa kai tuntuu samalta, kuin märäksi jätetty taulusieni?

Juu, ennen market-tuotteita minäkin ostin kosmeettiset ruutaimeni Stockmann Beautystä. Tälleen keski-ikäisenä lehmänä on vain järki jo vihdoin kertonut, ettei niissä ole juuri mitään muuta hienoa ja suurta kuin kilohinta.

Kävin lenkillä.

Musta täysikasvuinen kissa liittyi seuraani juosten perässäni ja mouruten niin että takahampaani meinasivat tippua suustani. Ilmeinen kevätkiima.

Sanoin sille, että kaikki me olemme niinkuin samassa veneessä. Yritin myös kohteliaaasti ilmaista katille, että hän on ehkä hieman liian karvainen makuuni.

Näin kahden yksinäisen satunnainen öinen kohtaaminen sai päätöksensä.