Pääsiäinen

Vihaan sunnuntaita. Kaupat on kiinni, kaverit on krapulassa, alakerrassa huutava kristillinen radioasema välittyy runkoääninä untuvatyynyni läpi alitajuntaan ja aiheuttaa vitutuksen, jolle verenpainetaudin kehittäjäkin olisi kateellinen.

Vihaan maanantaita. aamulla täytyy herätä päänsärkyyn ja katsoa ikkunasta näkyvää vesisadetta. Ikkunasta, jonka räystään alle pesiytynyt pulu on taas oksentanut lähes läpinäkymättömäksi. Taas uusi pitkäpiimäinen viikko on edessä, ja mitä pitemmälle arkipäivien laskemisessa pääsen, sitä enemmän alkaa ottaa päähän uusi mitäänsanomaton viikonloppu, jolloin Elämän puuttuminen kulminoituu.

Vaan pääsiäinen se vasta velmu onkin. Maanantaina yhdistyvät sekä sunnuntain että maanantain huonot puolet. Neljän päivän tyhjäntoimittaminen kärjistyy pihalla remuaviin alkoholisteihin jotka huomaavat ettei lähikapakka olekaan auki kuten yleensä. Oikeastaan mikään ei ole auki, paitsi perheenisän persus ylikalliin perhelomaviikonlopun jälkeen.

Pääsiäisenä käydään sukulaisissa ja matkustetaan pohjoiseen, läpi poron paskain, vaelletaan tunturin tyveen kohti koloa jossa onni kohtaa väsyneen mutta onnellisen eteläsuomalaisen. Ollaan lomaparatiisissa keskellä hevon helvettiä, jossa pala pannukakkua maksaa kymmenen euroa ja junttikaraoke pauhaa yötä päivää. Lapset laskettelee, ne, joilla on vielä katkaisemattomia raajoja.

Autuutta kestää neljä päivää, siksi eteläisen valtion kasvupesäkkeet ovat tyhjillään. Tosin olemmehan me täällä, me surkimukset joilta edellä kuvattu elämisen autuus puuttuu. Pääsiäismuna jäi saamatta, pajunkissoja oli vain telkkarissa ja lähin noitaa muistuttava henkilö taitaa olla naapurin täti.

Onneksi huomenna alkaa arki.