Leipälaatikko laboratoriossa

Joskus muinoin kärsin alaselkäkivuista. Todelliseksi syyksi paljastui vain huono toimistoergonomia ja nestehukka (kaksi pannullista kahvia ilman muita nesteitä päivän aikana), mutta ennen tämän tajuamista kävin sekä itse mielessäni että lääkärin kanssa läpi suunnilleen kaikki vaihtoehdot luulosairaudesta aivokasvaimeen. Jossain vaiheessa epäilyksenä oli myös klamydia, jonka oireisiin liittyy munuaisten seudulla oleva kipu. Siispä sekin oli testattava ikimuistoisella laboratoriokäynnillä.

Asioin pienen säätiön pyörittämässä laboratoriossa, jossa ainoa käytettävissä oleva vastaanottoaika oli maanantaiaamu klo 8-10. Paikalla oli lukuisia muitakin innokkaita koepaloja itseni lisäksi. Kustannusten karsimiseksi laboratorio oli rakennettu entiseen avokonttoriin, johon ei oltu tehty kiinteitä väliseiniä vastaanottosoppien välille. Niitä erottivat perinteisen kenttäsairaalan tavoin vain katosta roikkuvat verhot. Yleisnäkymä oli kuin partiolaisten telttaleirin sisäharjoittelutilaisuus.

Pääsin Pirjon telttaan vastaanotolle. Pirjo lausui vastuullisesta sukupuolikäyttäytymisestä litannian, jota kuuntelin korvat punoittaen. Saman litannian kuulin lausuttavan ainakin kymmeneen kertaan verhojen toisella puolella lukuisissa muissa teltoissa. Sain käteeni valkoisen kertakäyttömukin, johon oli hetkeä aiemmin kirjoitettu mustalla tussila "SAMI". Pirjo opasti minut käytävälle, jossa oli rivi pieniä WC-koppeja. Mukiin pitäisi lirauttaa näyte, ja palata sitten käytävälle.

Yksityiskohtia paljastamatta asioin kopissa, ja muutamaa minuuttia myöhemmin tulin sieltä käytävälle kädessäni valkoinen kertakäyttömuki, joka esitteli minut SAMIksi. Samoin tekivät lukuisat muutkin asiakkaat. Käytävälle tuli kopeista vuoronperään MIKKO, LAURA, OSKU ja MIKAEL. Jokainen piti kädessään mukia kuin kalleinta aarrettaan. Pälyilimme ympärillemme ja jokainen näytti miettivän, mihin helvettiin tässä tilanteessa kuuluu kohdistaa katseensa, ettei näyttäisi ihan niin tyhmältä, kuin miltä joka tapauksessa jokainen meistä näyttää. Mieleni teki kohottaa kädessäni oleva muki ja huutaa "SKOOL!!" — ja katsoa, kuinka moni siemaisee refleksinomaisesti. Sain kuitenkin hillittyä itseni, enkä siirtänyt veikeää ajatustani käytäntöön.

Hetken kuluttua verhon takaa kuului ohje "Käytävän päässä on peltinen kuljetuslaatikko, voitte viedä näytteenne sinne!". Käytävän päässä todella oli pieni pöytä. Pöydällä oli valkoinen liina, jonka päällä oli teräksinen leipälaatikko. Hieraisin silmiäni varmistuakseni, että kyseessä todella oli leipälaatikko — kyllä, kyljessä luki Brabantia. Kansi oli auki, ja laatikossa oli jo valmiina odottamasa seuraamme MARIA sekä NIKO. Kuljimme kapeaa käytävää pitkin jonossa kohti pientä pöytää, joka valkoisine liinoineen muistutti pentä alttaria jota lähestymme sielunmessu mielessämme. Käsissämme eivät kuitenkaan olleet kynttilät, vaan kusinäytteet. Muiden ohella työnsin oman mukini laatikkoon Nikon ja Marian seuraksi ja suljin kannen. Jokainen paikallaolija lähti kiihtyvin askelin kohti ulko-ovea, jonka toiselle puolelle päästyään kukin kiiruhti nopeasti näkymättömiin.

Tilanteesta helpottuneena unohdin koko laboratoriokäynnin täydellisesti. Muutaman päivän kuluttua sain kuitenkin puhelimeeni tekstiviestin, joka tyylille uskollisesti antoi muistutuksen noloja tuntemuksia aiheuttaneesta telttamerestä. Tekstiviestissä luki:

HEI SAMI! SINULLA EI OLE KLAMYDIAA! TERVEISIN PIRJO

Kuten muissakin tämän blogin kirjoituksissa, kaikki nimet, paikat ja henkilön yksityisyyteen liittyvät tiedot on muutettu. En kerro enkä tule koskaan kertomaan, mistä säätiöstä ja laboratoriosta oli kyse.