Noniin, taas tuli aloitettua syksyn luentoputki. Toivottavasti tämä alkaa
olla ylipiston puolesta viimeisiä syyslukukausia kohdallani, koska touhu
käy vuosi vuodelta vain vaarallisemmaksi.
Kun nuoret sukupolvet
ovat aina edeltäjiään ehompia, niin tollaisten parikymppisten keskellä
tallustaessa saa säätää sydämentahdistinta uudelleen ja napata pari
ylimääräistä nitroa. Mitäs tällainen vanha lehmä voi muutakaan kuin
lampsia utareet pystyssä katsomaan, millaista porukkaa kirjanpidon
peruskurssille tänä vuonna tulee.
Tottakai mulkoilen jonkun
ikänsä jakapalloa pelanneen poikaihmisen ahteria, enkä havannoi
lähiympäristöä riittävän selvästi. Pamautan silmäkulmani salin etuosassa
törröttävään piirtoheittimen peiliin. Eikö noita perkeleitä voi jo
vähitellen raahata kierrätyskeskuksen tai lähettää Afrikkaan, kun joka
paikassa on kuitenkin videotykit? Sellaiset turvallisesti katossa
roikkuvat pömpelit, joihin ei vahingossakaan voi osua.
Tuo samainen yliolanheitin on koskettanut sisintäni aiemminkin, mikä käy vuoden takaisista päiväkirjamerkinnöistäkin ilmi.
Kaksi
faktaa eivät näytä muuttuvan; komeiden ihmisten vetovoimaisuus ja
päätalon luentosalien piirtoheitinvarustus. Näin järkeili vasen silmä
mustana näppäimistöä hakkaava himpula.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti