Sain paketin

DHL ja UPS taitavat rekrytoida porukkaa yksinomaan valokuvien ja haastattelutilanteen visuaalisuuden perusteella. Sen verran sööttejä ovat kaikki ne kymmenet kuriiripojat, jotka ovat minulle erilaisia ja eriaiheisia paketteja toimitelleet maailman eri verkkokaupoista tavaraa tilatessani. Ja mikäpäs on tilaillessa, kun se aiheuttaa elämyksiä näemmä ihan viimeiseen toimitusvaiheeseen saakka.

Tänään hetken aikaa hereillä oltuani ovisummeri soi. "Moi, mulla olisi sulle paketti". Tämähän kuulosti hyvältä. Puhutellaan etunimellä, ja ääni oli miellyttävä. Hetken kuluttua kun avaan oveni, käytävässä seisoo paketti kädessä sen näköinen poika, että mielessäni jo tarraan häneen kaksin käsin kiinni, riuhtaisen sisään ja tönään saman tien sänkyyni.

- "Tässä olis tällanen", hän sanoo ja hymyilee.

Jeesus, mitkä silmät. Ottaisi vielä tuon pipon pois päästään. Jännän mallinen paketti, mitähän minä nyt olen tilannut ja mistä. Marraskuun shoppailumania oli tänä vuonna niin rankka, etten edes muista, kuinka paljon rahaa törsäsin ja minne. Paketissa saattaa olla paitoja. Tai kasa kelloja ja koruja joita tilailin lahjaksi sukulaisille.

- "Niin tällanen paketti. Olihan tämä oikea osoite?"

Nyt täytyy skarpata, poika haluaa ilmeisimmin luovuttaa pakettinsa ja jatkaa kierrostaan. Hyvin istuva paita. Kaksi ylintä nappia on auki, hyvä. Ei rintakarvoja, vielä parempi. Onkohan noilla kuriireilla oikeasti varaa Abercrombie & Fitchin paitoihin, vai onko tuo thaimaalainen kopio. Saattaa olla, sillä poika on hieman ruskettunut. Liekö etelän matka takana juuri. Harmittaa varmasti palata tällaiseen sumuun ja harmauteen, jossa pitää lisäksi viettää arkipäivät jakamalla paketteja idiooteille.

Saan lopulta änkytettyä vastauksen. "Tahdon. Eikun siis kiitos. Siis on osoite. Oikea osoite. Hehe."

- "Kiva". Poika hymyilee yhä valloittavammin.

Kuulin juuri, että kuriiripojilta pitäisi ottaa poskeen palkkioksi. Tottakai sain tämän tiedon vasta näin jäkikäteen. Miksei menettelyohjeet ja käytänteet voisi olla selkeästi luettavissa vaikkapa rinnukseen kiinnitetyssä ohjekyltissä? Miksi siinä pitää lukea pelkkä firman nimi tylsällä fontilla sekä pojan sukunimi. Etunimen minä haluaisin tietää. Ja puhelinnumeron. Miksi asiat pitää tehdä niin perkeleen hankalaksi?

En tiedä, onko poika ajellut rintakarvansa vai onko yläkroppa muutoin niin valloittavan hyvinhoidettu ja tasaisen ruskettunut. Housujen vyötärölinja on oikealla korkeudella, vaatteet ovat puhtaat ja nähtävästi myös silitetyt. Luulin, että kaikki kuriirit ovat heteroita.

Poika ojentaa kätensä minua kohti ja katsoo taas silmiin. Otan hänen kädestään kiinni ja hymyilen, kunnes tilanne keskeytyy.

- "Niin, kuittaus. Kynällä. Tohon pallukan sisäpuolelle, siellä on sellanen punanen viiva."

Perkele. Irroitan otteeni kädestä, jossa näkyy olevan minuun päin sojottava kuulkärkikynä. Miksen äsken huomannut sitä? Olisihan tuo saatanan kloppi voinut sanoa, että tässä on kuulakärkikynä, ota vain se äläkä koko kättä. Häpäisy. Rustaan nimimerkkini punaiselle viivalle, soperran naama punaisena "jookiittimoi" ja suljen oven. Ovisilmästä näen, kun unelmieni mies kiiruhtaa kohti hissiä ilmeisen helpottuneena.