Joskus aiemmin olin pienempi. Sekä tilavuudeltani että älyltäni.
Nykyisin toinen noista on huomattavasti suurempi kuin toinen, ja se
suurempi on tuskin äly - vieläkään.
Leikin naapurin tytön kanssa lapsuudessani melkeinpä jatkuvasti.
Rakensimme takapihalle hökkelin jonne perustimme suurperheen. Muut
perheenjäsenet tosin olivat kateissa kaiken aikaa, muttei se haitannut
suurperheemme olemassaoloa. Perheellämme oli sukunimikin - hassu sana
jonka olimme jossain kuulleet. Kumpikaan ei tiennyt sen merkitystä,
mutta koska se oli suomalaisittain sanarytmillisesti sointuva;
kaksitavuinen ja sopivia nyansseja sisältävä, päätimme valita sanan
sukunimeksemme.
Sana oli Kyrpä. Se kuulosti yhtä aikaa sekä hassulta että hienolta,
joten se olisi täydellinen sukunimi. Teimme upean (ja suurikokoisen)
nimikilven hökkelimajan ulko-oven yläpuolelle. Nimikilpi oli maalattu
vanerilevy, johon oli huolellisesti taiteiltu kaivertamalla vanhanajan
kaunokirjoituksella "Kyrvät". Kilven alareunaan kaiverrettiin vielä
koristeeksi kukkanen, ja kaiverrukset viimeisteltiin kirkkaanvärisillä
maaleilla.
Näin tämä meille tuntematon sukupuolielimen synonyymi loisti kauniisti
koristeltuna oululaisen omakotitaloalueen takapihalla. Sittemmin Kyrpien
perhe lakkasi olemasta ja nimikilven kohtalo jäi epäselväksi. Ehkä se
joskus vielä löytyy myöhempien sukupolvien suorittamissa kaivauksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti